OHJELMA 2023
Työpajojen ohjaajat ja artistit johdattavat sinut tämän vuoden teeman ja omien juuriesi äärelle jokainen omasta perspektiivistään. Turvalliset ja kannatellut tilat ovat meille erityisen tärkeitä ja teemme parhaamme tämän toteutumiseksi. Työpajojen jälkeen on mahdollista purkaa ajatuksia ryhmässä ja tilan pitäjät ovat tavoitettavissa myös työpajojen jälkeen.
Ohjelma ja työpajojen kuvaukset päivittyvät tänne kevään ja kesän mittaan. Pysy kuulolla!

ÄITI MAAN SADONKORJUU
KAISA VIITAMÄKI
Astu peremmälle festareiden omaan puutarhaaan, jossa Kaisa opastaa sinua kauden kasvisten oikeaoppiseen sadonkorjuuseen.
Annamme samalla kiitoksemme äiti maalle sekä tulemme tutuiksi mullan ja meillä Pohjolassa kasvatettavien yleisimpien hyötykasvien kanssa. Keräämistämme herkuista pääsee myöhemmin nauttimaan koko festarikansa!
Oman ruuan viljely on ihanaa ja tärkeää, ja näin varmistumme raaka-aineiden puhtaudesta sekä voimme keventää ekologista jalanjälkeämme. Kaisa on vielä puutarhayhteisössä asuessaan ollut tuorevihannesomavarainen läpi vuodenkierron, mitä hän pitää yhtenä elämänsä tärkeimmistä saavutuksistaan.
Kaisa Viitamäki on ihmisen ja muiden luontokappaleiden onnellisuuteen erikoistunut puutarhahyvinvointiyrittäjä, ammattiluomupuutarhuri ja sosiaalityön opiskelija. Elämäntapaviljelijänä ja luonnonystävänä hän on löytänyt kasvien ja ötököiden kautta avautuvan syvän yhteyden maaemoon sekä herkistynyt kuuntelemaan, mitä sillä on meille tarjottavanaan, sekä sen, mitä se tarvitsee meiltä.
Kaisa on lempeän rauhallinen ohjaaja, jonka tieto polveutuu niin koulukirjoista kuin rohdoskasvipioneeri Virpi Raipala-Cormierilta, buddhalaiselta opettajaltaan zen-mestari Thich Nhat Hanhilta ja useiden alkuperäiskansojen viisausperinteistä - kaikkein viisaimpia eli itse lääkinnällisiä kasveja unohtamatta.
Puutarhaan et tarvitse mukaasi muuta kuin kunnioitusta kaikkea elävää kohtaan.

SHAMANISTINEN ELÄIMEN VOIMA
RUMPU- JA TANSSIMATKA
SONJA SAAGAIA & LAURA IHATSU
Rummun voima, tanssi ja kehollinen ilmaisu shamanistisena matkana oman viisauden löytämiseksi.
Shamanistisessa eläimen voima tanssimatkalla lähdetään hakemaan yhteyttä syvälle itseen, eläimyyteen itsessä, eläimen voimaan. Sekä tekemään matkaa kohti häpeämätöntä antautumista ja kohti transsitilaa, jossa voi kutsua ja ilmentää voimaeläinten viisautta ja kuulla viestejä – kehollisella ja henkisellä tasolla.
Laura on itsetuntemukseen ja elämäntehtävään erikoistunut henkinen valmentaja, energiahoitaja ja Dj. Hänen intohimonsa on auttaa ihmisiä vapautumaan omaan ainutlaatuiseen voimaansa ja luomaan elämästään sellaisen, jossa omat lahjat ja potentiaali pääsevät täyteen kukoistukseensa.
Sonja Saagaia on kainuusta kotoisin oleva taiteilija, ääni- ja rumpumatkojen pitäjä, meditaatio-ohjaaja, intuitiivinen hoitaja, kulttuurituottaja, piirien vetäjä, tilanpitäjä ja kanssakulkija. Kolmen lapsen äiti ja Juureva ja villi nainen, joka on johdattamassa ihmisiä heidän oman voimansa ja rakkautensa äärelle eri tavoin. Henkisen polun kulkija shamanistisella kutsumuksella.

VAISTOJEN TANSSI
MIRNA KOSKI
Antaudu ja uppoudu vaistonvaraisen olemuksesi vietäväksi kontaktissa toisen ihmisen energiaan ja kehoon.
Virtaavan tanssin, akron ja kontakti-impron elementtejä yhdistelevässä työpajassa sukellamme kehojemme luomisvoimaiseen ohjaukseen kognitiivisten toimintojen sysäytyessä syrjään. Liikkeen virtaavuudelle ja kontaktissa syntyvälle keholliselle luomistyölle pyhitetty tila on sanallisesta kommunikaatiosta vapaa, mutta vaistonvaraisen olemuksen äänelle auki.
Kesyttämättömän voimamme vapauttaminen ja yhteyden syventäminen vahvistaa luottamusta vaistojen viesteihin, luonnollisiin rajoihin, kehon ohjaamaan liikkeeseen ja omaan ääneen.
Mirna on opiskellut tanssia ja akroa monipuolisesti ja intohimoisesti sekä harjoittanut joogan eri muotoja usean vuoden ajan. Hän on tanssin, akron ja musiikin suuri rakastaja, akrojooga-ohjaaja, thetahealing-tekniikan opiskelija, ja on järjestänyt työpajoja, opetusta ja tapahtumia vuodesta 2017.

KÄÄRMEENPESÄ
NOORA PALOKANKARE
Käärmeenpesä tarjoaa aistillisen kokemuksen tilasta, itsestä ja toisesta. Se herättelee ja ohjaa kokemukseen nautinnosta ja läsnäolosta totutun toiselta puolen. Se mahdollistaa kohtaamisen täysin uudella tavalla. Se on maadoittava, juureva ja hetkeen tuova tila, jossa uudenlainen kokemus tulee yllättäen mahdolliseksi.
Noora Palokankare kokee itseään ja ympäröivää liikkeen, aistien ja läsnäolon kautta. Hän kehollistaa opetuksessaan elettyä elämää ja monimuotoista arkea osana tietoisen läsnäolon ja liikkeen harjoitusta. Hän luo kannateltuja tiloja, jossa jokaisen henkilökohtaiselle totuudelle ja kokemukselle on tilaus ja kutsu. Kaikki mikä on totta, on kiinnostavaa.

VAPAUDU, ANTAUDU, JUURRU
MARIA ROSA PASSINIEMI
Tunteet on tarkoitettu koettaviksi ja läpi elettäviksi. Tunteet kertovat meille aina jotain, jota meidän tulisi kuulla, huomioida ja kohdata. Kun kohtaamme tunteen täydesti, se virtaa, liikkuu, muuntuu ja vapautuu. Tunteen transformaation sanotaan kestävän vain 2-7 minuuttia, kun uskaltaudumme tuntemaan. Myös haastavat tunteet on tarkoitettu kohdattaviksi ja tunnettaviksi, ei väistettäviksi ja tukahdutettaviksi. Näihin tunteisiin on ladattu valtava potentiaali, jonka saamme käyttöömme, kun annamme tunteen tuntua ja virrata vapaasti. Esimerkiksi kehoon säilötty purkamaton raivo antaa meille vapautuessaan valtavan määrän energiaa, jonka voimme suunnata rakentavalla tavalla mihin haluamme. Lisäksi vapautuvan tunteen alta paljastuu usein niin sanottuja herkempiä tunteita, jotka eivät voineet tulla näkyväksi ennenkuin päällä olevat tunnekerrokset on purettu. Emme voi olla todella omia aitoja itsejämme, jos kehossamme on kohtaamattomia tunteita. Tunteiden purkaminen tiedostavilla tavalla tuo meihin paljon vapautta, tilaa ja autenttisuutta.
Tässä työpajassa opettelemme Emotional Release -työkaluja, joilla voimme tiedostavasti ja turvallisesti kohdata, liikuttaa, vapauttaa ja muuntaa tunteita. Työpajan harjoitukset ovat tällä kertaa Maria Rosan muokkaama oma versio, jossa erityistä huomiota kiinnitetään antautumiseen ja juurtumiseen. Meidän ei tarvitse “hukkua” suuriin tunteisiin ja niiden tuntemiseen, vaan voimme aina muistaa antautua ja rentoutua kannatteluun, tukea on aina tarjolla, kun uskallamme antautua ja luottaa. Lisäksi painotamme juuria ja taivasyhteyttä; meillä on aina mahdollisuus juurtua ja virrattaa tunteitamme niin maahan kuin taivaisiin, sillä ne ottavat meidät aina vastaan kaikkinemme. Yksin ei tarvitse mitään kantaa. Harjoitukset tehdään rennosti ja jopa riemuiten ja kaikki tunteet sallien. Samalla kun tunteminen voi olla haastavaa ja kipeää, se voi olla täynnä kiitollisuutta, riemua ja pyhyyttä. Sinne me menemme yhdessä ohjaajan, ryhmän, maan ja taivaan kannattelussa, virraten ja riemuiten.
Työpajaan voi ottaa mukaan oman joogamaton ja tyynyn, jos sinulla on sellaiset mukanasi.
Maria Rosa Passiniemi on on tantraohjaaja ja de-armouring -hoitaja ja -kouluttaja sekä äiti, vaimo ja rakastaja. Maria Rosa on tulta ja tappuraa ja samalla rakastava, antautuva ja palveleva. Hän on sinun palveluksessasi. Hän on herkkä, tunteva ja intuitiivinen. Hän tuntee hyvin eläimensä ja elää kehosta käsin. Maria Rosa on kiinnostunut syvästä ja pimeästä, valosta ja varjoista, ihmisen monista osista, jotka saavat kaikki olla yhtä aikaa. Hän on kiinnostunut siitä kuinka kärsimys ja onnellisuus eivät sulje pois toisiaan, vaan yhdessä muodostavat täyden elämisen kokemuksen.
Tällä hetkellä hän vaikuttaa erityisesti luomallaan Tantran Jatkoluokalla. Hän kokee, että Jatkoluokka on ollut juuri se asia, joka hänen on kuulunut synnyttää tänne tässä hetkessä ja juuri se paikka, missä hänen kuuluu toteutua, kasvaa, kukoistaa ja palvella juuri nyt.